Joskus tuntuu siltä, että kaikki menee päin Närpiötä. Orastavat ihmissuhteet katkeavat ennen kuin ne ehtivät kunnolla edes alkaa (tai ei tässä nyt mikään varsinaisesti ole vielä katkennut, mutta...), tenttiin lukeminen on jäänyt liian vähälle ja autokoulun opettajakin on ärsyttävä lässyttäjä. ("Miksi sinä jarrutit noin nopeasti?" -"Ööö, etten olis törmänny tohon edessä olevaan autoon?" Daa!) Niin, tänään kyllä on välillä tuntunut siltä, että katujyrän alle jääminen ei olisi mikään huono vaihtoehto. Kun minusta tuntuu masentavalta, alan yleensä suunnitella radikaaleja elämänmuutoksia, jotka sitten unohtuvat paremman tuulen myötä. Tänään esimerkiksi päätin liittyä kirkkoon ja alkaa aktiiviseksi seurakuntalaiseksi (ja herran jumala sentään, minä olen ateisti!), laihduttaa 10 kiloa jotta pääsisin mallinmittoihin (kyllä se varmasti näyttäisi hyvältä, mutta mikä vaiva!) ja etsiä itselleni tietyllä ominaisuudella varustetun puolison (jollaista en oikeasti voisi sietää). Ei suunnitelmissani todellisuudessa ole mitään järkeä, ei niiden toteuttaminen tekisi minua onnellisemmaksi (ainakaan todennäköisesti). Positiivinen ajattelu on se mikä auttaisi, mutta sekin on melko vaikeaa silloin, kun haluaisi potkia reiän seinään. Toisaalta olen huomannut, että joidenkin asioiden tekeminen helpottaa huomattavasti teddykarhuihin ja sateenkaariin keskittymistä silloin, kun joku yrittää purra minulta sormia irti. Opiskelu, liikunta ja ystävien tapaaminen auttavat lähes aina.

Suurin ongelmani ja huolenaiheeni tällä hetkellä on pariutuminen. Haluaisin oikeasti löytää jonkun, jonka kanssa jakaa elämäni. En vain tiedä, mistä sellaisen ihmisen löytäisin. Ihastun tosi harvoin, mutta kun niin tapahtuu, niin silloin olen kuin innostunut, kuolaava koira (en nyt onneksi ihan kirjaimellisesti...) Itse asiassa olen viime syksystä asti ollut hiukan ihastunut erääseen henkilöön, jonka taannoin tapasin ja jonka kanssa olen jutellut kolme kertaa. En tosin edes tiedä hänen nimeään, eikä minulla ole hänen yhteystietojaan (olisin kyllä mailannut hänelle, jos suinkin olisin keksinyt, miten saisin hänen mailiossansa). Mustat hiukset ja silmälasit sopivat yhteen kirkkaanvihreän hupparin kanssa, huoh. Niin, olisi kyllä kiva löytää joku kiva. Olen kuitenkin yleensä sen verran hiljainen ja varautunut, että tehtävä tuntuu vaikealta. Sitä paitsi en ole varma, miten hyvin pystyisin sopeutumaan parisuhteeseen, sillä en ole tottunut tekemään kompromisseja. Kai pitäisi vain luovuttaa, laittaa risti kaulaan ja alkaa jumpata... tai sitten lähden lenkille ja luen koko loppuillan tenttikirjaa.